Perheen lasketteluloman hiilijalanjälki

Olen harrastanut koko ikäni laskettelua ja se kuuluu nykyisin nelihenkisen perheemme yhteisiin harrastuksiin. Etelän lumien vähetessä suuntasimme pohjoiseen ja vietimme pääsiäistä edeltäneen viikon Pyhätunturilla. Lasketteluharrastukseen ikään kuin kuuluu ajatus parempien rinteiden ja lumen perässä matkustamisesta. Hienompien hiihtokokemusten perässä matkustaminen puolestaan aiheuttaa hiilipäästöjä ja tästä syntyy paradoksi: mitä useammin ja suuremmilla päästöillä matkustamme harrastamaan, sitä epävarmemmilta tulevat talvet näyttävät. Aino Huotari on kirjoittanut aiheesta hyvän jutun Jotta talvi tulisi jatkossakin

Kun lähdimme perheen kanssa pohjoiseen lumen ja parempien mäkien perässä, päätin laskea kuinka paljon meidän reissumme aiheuttaa hiilipäästöjä. Olen laskenut työssäni hiilijalanjälkiä ja myöskin selvittänyt omat hiilipäästöt, mutta olisi mielenkiintoista tietää, mikä yhden yksittäisen perhematkan ympäristökuormitus on ja mistä se koostuu. Tarkoitus ei ollut pyrkiä päästöttömään matkaa vaan enemmän yrittää pitää kiinni ympäristöystävällisistä rutiineista, joita arkenakin tekee. Elää normaalia elämää ja katsoa, minkälaiset päästöt se aiheuttaa.

Kohteen valinta

Emme valinneet Pyhää kohteeksi varsinaisesti ympäristövastuullisuuden vuoksi. Olimme liikenteessä isommalla porukalla, jonka kanssa olemme reissailleet jo parikymmentä vuotta. Kotimaisista pääsiäisenviettopaikoista suosimme Pyhää, koska siellä on hyvää keväthiihtoa ja lapsiperheille sopiva pääsiäismeininki. Pyhä on ollut oma keväthiihtosuosikkini Suomessa jo nuoruusvuosien freestylehiihto-harrastuksen ajoilta. Päädyimme siis enemmänkin sattumalta yhteen Suomen ympäristöystävällisimmistä kohteista, mutta jos haluaa pyrkiä mahdollisimman vastuulliseen hiihtoreissuun, kannattaa kohteen valintaan kiinnittää huomiota.

Pyhä toimii uusiutuvalla energialla ja kompensoi rinnekoneiden polttoainepäästöt. Näin ollen itse laskettelusta ei tarvitse laskea meidän laskettelijoiden hiilijalanjälkeen mitään. Pyhä on yhdessä sisarkeskuksensa Rukan kanssa yksi Suomen ympäristöystävällisimmistä ja hiihtokeskuksista ja pioneeri alalla. Pyhän vastuullisuusohjelmaan voi tutustua tarkemmin täällä: https://pyha.fi/hiihtokeskus/vastuullisuusohjelma

Matkustaminen

Erittäin usein matkustaminen on suurin hiilipäästöjen aiheuttaja reissussa. Jos voi välttää lentämistä, saa pienennettyä hiilijalanjälkeä oleellisesti. Teimme matkan yöjunalla ja Kemijärven juna-asemalta jatkoimme bussilla Pyhälle. Olen pyrkinyt vähentämään lentämisen minimiin ja yöjunalla matkustaminen on niin vaivatonta ja viihtyisää sekä ympäristöystävällisin tapa matkustaa, etten koe tätä millään tavalla ”uhrautumiseksi” ympäristön vuoksi.

Energian kulutus

Jos laskisin tätä hiilijalanjälkeä työn puolesta, ottaisin yhteyttä majoituksen tarjonneeseen yritykseen ja selvittäisin tarkemmin rivitaloasuntomme sähkön- ja lämmityksenlähteet ja niiden kulutuksen, mutta nyt tein yleisiin tunnuslukuihin perustuvan arvion. Käytimme reissussa aika paljon kuivauskaappia, koska pienet poikalapset ovat keväisen hiihtopäivän jälkeen aika märkiä ja kamat piti saada yön aikana kuivaksi seuraavaa päivää varten. Kuivauskaapit käyttävät melko paljon energiaa, joten niitä ei kannata käyttää turhaan vaan sammuttaa heti, kun vaatteet ovat kuivat. 

Ruokailu

Tavoitteena oli pyrkiä elämään reissussa normaalien elintapojen mukaan. Ruokailu oli se osa-alue, missä normaaleista tavoista poikettiin eniten. Paikallisessa pienessä K-kaupassa ei ole saatavilla kaikkia tuotteita, mitä Helsingissä suurten valikoimien kaupoista löytyy esim. fajitaksia tehdessä käytän täytteenä kotona härkistä, mutta koska tätä ei ollut tarjolla ostin jauhelihaa. Lisäksi grillasimme rinteen ulkotulilla nakkeja ja makkaraa. Normaalisti syömme erittäin harvoin punaista lihaa. Lomamatkalla ruokahävikkiä syntyy helpommin kuin kotioloissa. Varsinkin loman lopuksi. Me pääsimme kätevästi eroon lopuista ruokatarvikkeista, kun veimme ne naapurissa asuville ystäville, jotka jatkoivat oleilua Pyhällä vielä viikon.

Jätteiden lajittelu

Mökkien pihapiirissä oli vain sekajäteastiat, mutta mökkien seinällä oli ympäristöohjeet, joilla kannustettiin kierrättämään roskat kauppareissulla. Mökissä oli hyvät lajitteluastiat ja koska kauppa ja kierrätyspiste olivat lähellä, lajittelu sujui kätevästi ilman erillisiä ponnisteluja.  

Reissun hiilijalanjälki

Lomamme hiilijalanjälki oli kokonaisuudessaan 171 kg/CO2-ekv. Jalanjälki jakautuu seuraavalla tavalla: ruoka 64%, matkustaminen 23%, energia 12% ja jäte 1%. 

Vertailun vuoksi, jos reissu olisi tehty lentäen luvut olisivat olleet seuraavat: hiilijalanjälki 2 731 kg/CO2-ekv ja matkustuksen osuus päästöistä olisi ollut 95%, ruoka 4% ja energia 1%.