Ei ilmaisia lounaita – eikä ilmaisia lippuja
Vanha sanonta kuuluu, ettei ilmaisia lounaita ole olemassa. Samaa sääntöä pitäisi soveltaa myös urheilutapahtumiin eli ilmaisia lippuja ei pitäisi olla. Tapahtuman järjestäminen maksaa aina. Jos kaikki todelliset eurot on saatu taitavasti karsittua, vähimmäismaksajana toimii talkootyöläinen omalla ajallaan.
Mitä suurempiin ja ammattimaisempiin tapahtumiin mennään, sitä suuremmat ovat kulut. Jollain kulut on katettava, ja pääsylipputulot ovat tässä yksi merkittävä keino. Kun liikuntajärjestöjen julkinen rahoitus vähenee, korvaavia tuloja on löydettävä muualta. Koska alan tulonlähteet ovat rajalliset, on huono strateginen valinta jaella ilmaiseksi tuotetta, jolla voisi ansaita.
Hinnoittelustrategia on yritystoiminnan tärkeimpiä kannattavuustekijöitä, mutta urheilun kentässä aihe ohitetaan usein kevyesti. Hinnoittelua ohjaavat pääasiassa arvovalinnat. Se on hienoa silloin, kun halutaan tarjota lapsille ja nuorille edullisia mahdollisuuksia harrastaa.
Asetelma muuttuu kuitenkin olennaisesti, kun siirrytään ammattimaiseen tapahtumajärjestämiseen ja mietitään, mistä urheilulle saadaan lisää rahaa. Olen järjestänyt liikunta-alan tapahtumia kohta 30 vuotta. Tässä on kokemukseni pohjalta neljä syytä sille, miksi ilmaislippukulttuurista on päästävä eroon:
1.Ihmiset eivät arvosta ilmaisia asioita
Jos jotain jaetaan kaikille ilmaiseksi, sitä harvoin pidetään arvossa. ”Ilmaisten” tapahtumien järjestäminen ei kannata, koska se vääristää todellisuutta eikä lisää tapahtuman arvostusta.
Järkevämpi ja totuudenmukaisempikin viesti on, että tämän lipun hinta on X euroa, mutta sinun ei tarvitse maksaa tästä mitään, koska yritys/kaupunki/liitto A kutsuu sinut paikalle ja haluaa lahjoittaa sinulle tämän arvokkaan elämyksen. Näin voidaan tarjota halutuille kohderyhmille maksuton pääsy, mutta samalla ei alenneta tuotteen arvoa.
2. Ilmaiseen tottunut ei maksa jatkossakaan
Varsinkaan vuosittain järjestettävien tapahtumien ei kannata totuttaa ihmisiä siihen, että jostain saa aina lippuja ilmaiseksi. Hyvästä ennakkomyynnistä on turha haaveilla, jos on yleisesti tiedossa, että kohta lippuja taas jaetaan ilmaiseksi.
3. Kaikki maksaa
Olisi koko liikunta-alan etu, että ymmärrettäisiin laajasti tapahtumien järjestämisen olevan kallista ja lipunmyynnin olevan oleellinen osa kulujen kattamista. Suurin osa tapahtumista tulisi suunnitella niin, että ne vähintään rahoittavat itse itsensä. Lähtökohtaisesti liikunta-alan tapahtumia ei kannattaisi järjestää yhteiskunnan rahoittamana (pois lukien arvokisat ja muut major events -kategorian tapahtumat) vaan konseptit tulisi miettiä niin, että ne tuovat liikunta-alalle rahaa eivätkä kuluta tukieuroja.
Koko liikunta-alan etu olisi ymmärrys, että tapahtumatuotanto on kallista ja lipunmyynti on kriittinen osa kulujen kattamista. Suurimman osan tapahtumista tulisi rahoittaa itse itsensä. Arvokisoja ja suurtapahtumia (major events) lukuun ottamatta liikunta-alan tapahtumia ei pitäisi järjestää yhteiskunnan tuilla. Konseptit on rakennettava niin, että ne tuovat alalle rahaa eivätkä kuluta tukieuroja.
4. Myös urheilu maksaa
Luulen, ettei kovin moni soittele puolitutulle kauppiaalle ja kysele ylimääräistä maitoa tai leipää. Liikunta-alalla on ihan normaalia soitella ja kysellä ilmaisia lippuja. Se on alan tapa, josta olisi syytä päästä eroon. Maksamalla lipusta maksat mm. urheilijoiden ja valmentajien palkkoja sekä mahdollistat lasten ja nuorten harrastamisen. Rahoitat toimialaa, jonka on viimeistään nyt aika sopeutua muuttuvaan taloudelliseen todellisuuteen.
Autan liikunta-alan toimijoita kehittämään tapahtumiaan ja saavuttamaan niille asetetut taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet. Jos vastuullasi on tapahtuma, jonka haluat tuottavan enemmän, ota yhteyttä!
