Viisi vinkkiä tapahtuman vastuullisuustyön aloittamiseen

Vastuullisuus on ennen muuta käytännön tekoja. Meidän kaikkien on ryhdyttävä toimiin, mikäli haluamme taata inhimillisen elämän mahdollisuudet myös tuleville sukupolville. Vastuullisuus ei ole enää trendi vaan oleellinen osa jokapäiväistä elämäämme kaikilla elämän osa-alueilla, myös urheilussa ja tapahtumissa. Urheiluseuroilla ja pienemmillä tapahtumilla ei välttämättä ole aikaa, rahaa tai osaamista vastuullisuustyöhön. Näillä vinkeillä pääset alkuun tapahtuman vastuullisuustyössä.

  1. Aloita

Meillä ei ole aikaa hukattavana. On tärkeää aloittaa heti. Vastuullisuus on ennen muuta käytännön tekoja, joita voi ryhtyä toteuttamaan heti. Jokapäiväiset hiilijalanjälkeä pienentävät teot ovat varmasti jo kaikille tuttuja, ja niitä voi ryhtyä toteuttamaan välittömästi tapahtumissakin. Järjestelmällisyys ja suunnitelmallisuus voi kulkea yhdessä tekojen kanssa. Vastuullisuutta ei ole asiakirja, joka tehdään kerran ja jätetään makaamaan tietokoneen uumeniin.

2. Osallista muut mukaan

Vastuullisuus on koko organisaation tekemiä arkisia käytännön tekoja, joten on todella tärkeää, että koko tapahtumaa järjestävä organisaatio on sitoutunut toimimaan yhteisen päämäärän eteen. Kaikkien aito halua tehdä asiat kestävämmin, on avain onnistumiseen. Muiden ihmisten kannustaminen ja opastaminen on vastuullisuustyön keskiössä.

3. Tee arvio nykyhetkestä

Mitkä vastuullisuuden painopisteet ovat teidän lajissa ja tapahtumassa oleellisimmat?  Kartoittakaa nykytilanne. Miten edellisessä järjestämässänne tapahtumassa asioita tehtiin? Jos et tiedä, mitä asioita pitäisi kartoittaa, tilaa tästä minioppaamme ” Näin järjestät kestävän (urheilu)tapahtuman.”

4. Tee toimintasuunnitelma

Lähtekää liikkeelle toimintasuunnitelman tekemisestä. Sen ei tarvitse olla pitkä, eikä hieno, mutta olisi hyvä kirjata muutamia asioita vaikka ihan ranskalaisilla viivoilla.

5. Kaikkea ei tarvitse tehdä heti

Vastuullisuus on maraton ei pikajuoksu.

Jos vastuullinen tapahtumajärjestäminen ja urheilu kiinnostaa, liity noin kerran kuussa ilmestyvän uutiskirjeemme postituslistallemme. Tiedät, milloin uusia blogeja ilmestyy sekä kuulet uusista uutisista aiheen tiimoilta. Jaan myös käytännönläheisiä vinkkejä. Haluan, että uutiskirjeestä on sinulle aidosti hyötyä! Liittymislahjana on ylläkin mainittu miniopas ”Näin järjestän vastuullisen (urheilu)tapahtuman”.


IloMetri Oy – Teemme työmme ja tapahtumamme kestävästi ja vastuullisesti. Tarjoamme tapahtumille kattavia ympäristövastuun ja kestävän kehityksen palveluja. Ota yhteyttä, autamme mielellämme!