Vastuullisuuden kenttä on laaja ja pitää sisällään suuren määrän erilaisia asioita. Myös tapahtumien sosiaalinen vastuu on laaja kirjo aiheita ja niitä voidaan tarkastella eri toimijoiden kautta. On järjestäjien, yleisön, osallistujien, alihankkijoiden ja muiden sidosryhmien toimintaan liittyvää sosiaalista vastuullisuutta, mutta kaikesta on loppupeleissä vastuussa järjestäjä, jonka on otettava aktiivinen ote sosiaalisessa vastuullisuudessa niin suunnitteluvaiheessa kuin itse tapahtuman käytännön toteuttamisessa sekä jälkitoimissa.

Käsittelen tässä blogissa tapahtuman saavutettavuuteen ja moninaisuuteen sekä erityistarpeisiin liittyviä perusasioita. Vähintään nämä kaikkien tapahtumajärjestäjien olisi hyvä huomioida. Aikaisemmin ilmestyneessä blogissa kävin läpi tapahtumien sosiaalista vastuullisuutta erityisesti turvallisuuden näkökulmasta.

Saavutettavuus ja moninaisuus

Tapahtumien tulisi yleisesti ottaen olla avoimia ikään, sukupuoleen, etniseen tai uskonnolliseen taustaan katsomatta. Toki osa tapahtumista on rajattu luonteensa vuoksi esimerkiksi ikärajalla, mitä lakikin edellyttää.

Tapahtumien saavutettavuuteen ja esteettömyyteen tulee pyrkiä ja asiaan tulee panostaa aidosti. On erittäin tärkeää, että näistä asioista viestitään rehellisesti kuten vastuullisuuden periaatteisiin yleensäkin kuuluu. Jos ei olla esteettömiä, vaikka haluttaisiin, se täytyy tunnustaa ja kertoa rehellisesti. Asiakkaita ei voi ”huijata” paikalle esteettömyyslupauksilla, jos tämä ei pidä paikkaansa. Esteettömyyttä arvioitaessa, on hyvä pyytää mukaan henkilö, joka esimerkiksi itse kulkee pyörätuolilla. Koko ikänsä toimivilla jaloilla kulkeneen on vaikea hahmottaa ongelmia, vaikka yritystä ja halua olisikin.

Jos tapahtumassa on esiintyjiä tai puhujia kiinnitetään huomiota heidän monimuotoisuuteen. On tapahtumajärjestäjän laiskuutta, jos aina turvaudutaan samoihin tuttuihin ratkaisuihin. Mahdollisuuden antaminen erilaisiin vähemmistöihin kuuluville henkilöille on parasta vastuullisuustyötä. Kun annamme mahdollisuuden niille, jotka harvemmin pääsevät ääneen, saatamme kuulla esimerkiksi Mustafe Muusen puheen kaltaisia helmiä.

Erityistarpeita

Erityisruokavaliot ja muut osallistujien erityistarpeet on osa vastuullista tapahtumajärjestämistä. Allergiat ja tyypillisimmät erityisruokavaliot on hyvä huomioida, mutta tapahtumaan osallistuvien on myös syytä ymmärtää, että suurissa tapahtumissa ei ole mahdollista huomioida aukottomasti kaikkien yksilöllisiä tarpeita.

Tapahtumien luonteesta riippuen myös esimerkiksi tulkkauksen ja induktiosilmukan kaltaisten palveluiden tarpeellisuutta ja käyttö kannattaa arvioida. Osa osallistujista voi tarvita avustajaa ja heidät on kohteliasta huomioida tapahtumajärjestelyissä.

Tapahtumien saavutettavuuteen ja monimuotoisuuteen löytyy nykyään paljon opastusta ja apua, jos vain tapahtumajärjestäjällä on kiinnostusta paneutua aiheeseen. Ikäluokat pienenevät ja väestö vanhenee, joten pelkästään osallistujamäärien ylläpitämiseksi erilaisten asiakasryhmien huomioiminen on tärkeää, mutta myös siksi että se on reilua ja oikeudenmukaista kuten vastuullisen toiminnan periaatteisiin kuuluu.  

Voit lukea lisää muun muassa tapahtumien turvallisuuteen liittyvistä asioista sosiaalisen vastuun näkökulmasta aikaisemmin ilmestyneestä blogista ”Mitä on sosiaalinen vastuullisuus urheilutapahtumissa?”

loMetri Oy – Teemme työmme ja tapahtumamme kestävästi ja vastuullisesti. Tarjoamme tapahtumille kattavia vastuullisuuden ja kestävän kehityksen palveluja. Ota yhteyttä, autamme mielellämme!