Tausta
Kohti tasa-arvoista urheilua – yhteinen matka 2025-26 -hanke kannustaa rehelliseen ja rakentavaan vuoropuheluun, jolla löydettäisiin keinoja tasa-arvoisempaan johtamiskulttuuriin urheilussa. Haluan antaa oman panokseni ja kertoa oman tarinani. Jos asioita ei tuoda näkyväksi ja niitä aktiivisesti edistetä, ei muutostakaan voi tapahtua.
Olen 51-vuotias helsinkiläinen liikunta-alan yrittäjä ja urheilutapahtumien huippuammattilainen. Olen kahden urheilevan pojan äiti ja nykyisin kuntoilu- ja hauskanpitomielessä lenkkeilyä, laskettelua ja hiihtoa harrastava liikuntatieteiden maisteri. Olen toiminut liikunnan ja urheilun parissa yli 40 vuotta ainakin seuraavissa tehtävissä: urheilija (päälajina freestylehiihto), valmentaja, tuomari, tapahtumavapari, seuratoiminnan luottamushenkilö, lajiliiton työntekijä, yrittäjä erilaisissa tapahtumatöissä ja vastuullisuustyössä, järjestötoiminnan luottamushenkilö ja seuratoiminnan lasten vanhempi. Lajit: yleisurheilu, tennis, pesäpallo, freestylehiihto, voimistelu, tanssi, jalkapallo, golf ja salibandy.
Opiskelijasta työelämään
Vielä opiskellessani yliopistossa liikuntatieteellisessä tiedekunnassa 90-luvun lopulla elin harhakäsityksessä, että Suomi on tasa-arvoinen maa. (Pientä vinkkiä olin kyllä saanut aiheesta, kun veljeni, jota en pitänyt silloin juuri minään, sai kesätyöstä 3 kertaa parempaa palkkaa). Viimeistään aloitettuani opintoihin liittyvän harjoittelun lajiliitossa, missä jokainen mies oli tittelillä johtaja ja jokainen nainen tittelillä sihteeri, totuus valkeni. Kun vanhempi luottamustoimessa toiminut herrasmies vielä totesi, että meillä on hyviä sihteerin paikkoja tarjolla noin taitavalle tytölle valmistumisesi jälkeen, totesin että on syytä katsoa, jos muualla olisi asiat toisin.
Suuren mediatalon urheiluosastolla sain vastavalmistuneena alle kolmekymppisenä maisterina kirjoittaa pöytäkirjaa, kun keski-ikäiset miehet keskustelivat, minkälaista urheilua nuoret naiset haluavat mediasta seurata. Olin pöyristynyt, ettei kenellekään tullut edes mieleen kysyä minulta. Toki näin jälkikäteen ajatellen, olisin voinut avata suuni ja mainita asiasta, mutta ei meitä 70-luvulla syntyneitä tyttöjä oltu kasvatettu avaamaan suutamme ja kertomaan mielipiteitämme parikymmentä vuotta vanhemmille miehille.
Tämän lisäksi pääsin seuraamaan aitiopaikalta Lahden 2001 MM-hiihtojen tapahtumia, sillä seurauksella, että mietin vakavasti saman tien paluuta takaisin koulunpenkille ja alan vaihtoa. Olin todella pettynyt monin tavoin siihen millainen maailma liikunta-ala oli 2000-luvun vaihteessa yliopistosta valmistuneelle nuorelle naiselle. Oma kilpalajini oli ollut freestylehiihto, joka oli nuori, urheilijalähtöinen laji, jonka toimintakulttuuria ja koko lajia luotiin ruohonjuuritasolla. Vanhojen liittojen ”Näin meillä on aina tehty” toimintatavat yllättivät ja työnsivät tehokkaasti pois perinteisten järjestöjen parista.
Yritystoiminta – Ilometri Oy
Samaan aikaan minulle onneksi tarjottiin töitä Naisten Kympiltä. Olin helpottunut, kun pääsin pois perinteisistä urheiluorganisaatioista ja huippu-urheilun parista. Naisten Kymppi oli urheilukentän marginaalissa suoritettavaa ”naisten puuhastelua”. Tapahtuman omisti jo tuossa vaiheessa Urheiluliitto, mutta tapahtuman järjestelystä vastasi yrityksemme Ilometri Oy avaimet käteen -periaatteella. Me itse määritimme kulttuurimme ja toimintatapamme. Me teimme sellaista tapahtumaa, mihin itse olisimme halunneet osallistua. Vaikka urheilun liepeillä olimme, niin kuitenkin niin kaukana kovasta ytimestä, ettei kukaan ollut meistä kiinnostunut. Olen vasta jälkikäteen ymmärtänyt, että meidän pääsääntöisesti 2-3 hengen tiimillä toteuttama tapahtumajärjestäminen on urheilun kentässä kaikkea muuta kuin puuhastelua. Tapahtuma oli minun ja kollegani Sanna Lanningin (nyk. Siven) vastuulla vuosina 2005-2018. Tuona aikana tapahtuma tuotti voittoa 2,9 miljoonaa euroa ja tapahtumiin osallistui noin 185 000 ihmistä.
Viimeksi viime kesänä istuin eräässä tapahtumassa tietokoneeni kanssa tekemässä töitä, kun paikallinen urheiluvaikuttaja tuli kysymään, että oletkos joku opiskelijatyttö? Olin 51-vuotias, 25 vuotta liikunta-alan ammattilaisena työskennellyt, maisterin tutkinnon alalta suorittanut, toimitusjohtaja. Muutaman miespuoleisen henkilön mielestä tämä oli upea kohteliaisuus. Jos olisit 51-vuotias, akateemisesti koulutettu, toimitusjohtaja, mies ja joku työpaikallasi kysyisi sinulta oletkos joku harjoittelijapoika, pitäisitkö tätä upeana kohteliaisuutena?
Mitä voisin tehdä? – Suomen Vastuullinen Urheilu Ry
Asiat, mitkä aikaisemmin työnsivät minua alalta pois, vetävät nyt tietyllä tavalla takaisin. Nuorempana minulla ei ollut selkeää näkemystä, uskallusta tai keinoja, millä epäkohtiin voisi puuttua tai asioita muuttaa. Eikä nuoria naisia todellakaan kaivattu 2000-luvun alussa mihinkään kertomaan, minkälaista urheilukulttuuria he haluaisivat luoda. Muun muassa näistä syistä perustimme muutama vuosi sitten Suomen Vastuullinen Urheilu Ry:n. Että urheilussa pääsisi monenlaiset näkemykset ja ajatukset esiin ja että muutkin kuin jonkun järjestön virallisella mandaatilla puhuvat, voisivat halutessaan vaikuttaa ja edistää yhdenvertaisempaa liikuntakulttuuria.
Lapset saava entistä aikaisemmin tarpeekseen urheiluseuroissa urheilemisesta. Naiset ovat rankasti aliedustettuina urheilun johtotehtävissä usein myös siksi, etteivät yksinkertaisesti halua olla tässä touhussa mukana. Suomalainen urheilukulttuuri kaipaa kiireesti muutosta. Selvitäkseen sen on oltava houkutteleva ympäristö myös lapsille ja naisille. Moni käy urheilun parissa katsomassa ja toteaa, ei kiitos! Tämän on muututtava. Jokaisen urheilun pariin tulevan on tunnettava, että tämä on mahtavaa, koska sitähän tämä parhaimmillaan on!
IloMetri Oy – Teemme työmme ja tapahtumamme kestävästi ja vastuullisesti. Tarjoamme tapahtumille kattavia vastuullisuuden ja kestävän kehityksen palveluja. Ota yhteyttä, autamme mielellämme!